tiistai 25. tammikuuta 2011

Vielä vähän lisää



Nämä vielä ompelin tänään. Olen tehnyt villavaippahousut kierrätysvillakankaasta. Villakankaassa oli mukavasti angoraa, joten ne ovat mukavan pehmeät. Kuva ei ole kyllä kovin hyvä.. Vaippahousut on tehty samalla kaavalla, kuin aikaisemminkin tekemäni villavaippahousut. Vyötäröä voi kääntää, joten aluksi ne menevät vyötärö-osan ollessa käännettynä, ja lopuksi sen voi nostaa ylös.

Jotain uutta ja jotain vanhaa...

Tein nimittäin tosi pitkästä aikaa vaippoja ja kokeilin tehdä painopeiton.. Mutta aloitetaan noista vaipoista:)



Tein muutaman vaipan kaverin tytölle ja loput pidin omalle Tirriäiselle. Hoidon alettua kun noita vaippoja on tarvinnut enemmän. Nyt ei sitten tarvitse koko ajan olla pyykkäämässä. Nämä on tehty tällä kertaa Myllymuksujen s-m- koon taskuvaipan kaavalla.













Vaippoja valmistui yhteensä kahdeksan, mutta kaksi jäi vielä odottelemaan tarroja, tarranauha kun loppui kesken. Näitä tehdessä löytyi myös joskus aikaisemmin aloittamani puolivalmiit neppivaipat, neppejä vailla. Neppejä meiltä kyllä löytyisi, mutta muutossa olen nepparipihdit laittanut turhan hyvään piiloon :) No jos jonain päivänä ;)








Ja sitten tämä peitto. Sain tämän tekemiseen vinkin neljävuotiaamme toimintaterapeutilta. Tämän peiton pitäisi rauhoittaa villiä pikkumiestä silloin kun vauhtia pitäisi saada vähän vähenemään. Esimerkiksi nukkumaan mennessä.  Koekäytössä puolivalmiina tämä vaan ei kovin suurta suosiota saanut käyttäjältä. Enemmänkin siitä kiinnostui kuvissakin esiintyvä Tirriäisveli :D


Peitto on tehty siten, että ompelin lakanakankaan ensin pussiksi. Sitten pitkittäissuuntaan lokeroita. Tämän jälkeen täytimme kolot lasten kanssa herneillä ja peitto ommeltiin päästä kiinni.  Herneitä terapeutin mukaan oli hyvä olla 3kg. Lokeroita tuli peittoon 6, joten jokaiseen lokeroon tuli yksi 500g hernepussi ihan tavallisia kuivaherneitä.

 Kokoa peitolla on n. 45cm x 90cm. Mitan sain lapsen maatessa siten, että mitta alkoi leuan alta ja varpaat peittyivät. Tähän mittaan lisäsin sitten vielä saumanvarat. Ohjeen mukaan peiton ei saanut mennä kovin paljon yli lapsen, vaan sen tuli olla aika lailla justiin sopiva. Tämän jälkeen alkoi haastavin vaihe. Lokerot piti saada ommeltua poikittain siten, että jokaiseen lokeroon tuli suunnilleen yhtä paljon herneitä, että peitto oli tasainen.



 Pikkuveli testaa...

Aluksi ajattelin, että harsin ensin ja sitten vasta ompelen koneella, mutta harsia olisi pitänyt sen verran tiheään, että jätin homman sikseen. Tein sen sijaan niin, että levitin lattialla peiton tasaiseksi ja katsoin, minkä verran suunnilleen herneitä tulee yhden lokeron alueelle. Tein aina yhden lokeron kerrallaan, ja herneet joita en vielä lokeroon käyttänyt, odottivat peiton oikeassa reunassa ja otin aina yhden lokerollisen kerrallaan herneitä.


Lokeroista ei nyt ihan tasaisen suoria tullut, mutta herneitä peitossa on aika tasaisesti. Isommissa lokeroissa sitten vähän enempi.  Ompelun jälkeen hartiat vähän jumittaa nostamisista ja kannattamisista ja vääntämisistä ompelukoneen alla, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Vielä kun saa sen peiton omistajan iltapäivällä peittoa testaamaan :)

lauantai 15. tammikuuta 2011

Mitäs kaikkea sitä tulikaan tehtyä viime vuonna?



 Kesästä lähtien takkusi tämän blogin käyttö, kun tietokone veteli viimeisiään. Nyt on onneksi uusi kone käytössä. Mutta mitäs kaikkea sitä tulikaan tehtyä tässä välillä?

Paaljon eri kokoisia pussukoita ;)











Ja vähän isompi toilettilaukku


Sydänhaalari tehty  muokkaamalla haalarinkaavaa, joka oli Ottobre 6/2010 lehdessä. Osoittautui aikas hyväksi.Tein tällä samalla kaavalla myös nelivuotissynttäreille päivänsankarille koirapuvun ja pikkuiselle siilihaalarin. Näistä postaus vähän myöhemmin...


Tänä vuonna olen tehnyt vielä lisää erilaisia pussukoita, tässäpä näitä ;)






Ja muutamaan Eemukan All-in-one-vaippaan uusin reisikuminauhat




Näihin oli kyllä helppo kuminauhat vaihtaa, kun purki vain vaipan etureunan sauman auki ja käänsi vaipan nurinpäin. Kuminauhan ompelin vanhan, virttyneen nauhan päälle, käänsin vaipan takaisin ja taas ne ovat iskussa ja voivat matkata uudelle käyttäjälle ;)


Tässä nämä tällä kertaa, pian uutta tulossa... Sitä odotellessa...

Oikein mukavaa alkanutta vuotta!

maanantai 15. marraskuuta 2010

Hiljaiseloa..

...on pitänyt tämän päivityksen suhteen teknisistä syistä ;) Mutta tässä taas jotain.
Tein pienimmille pojille paidat päiväkodin kuvausta varten. 




Ihan peruspaitoja, kankaat on täältä:  www.ikasyr.fi .Alimmassa kuvassa näkyy myös 6-vuotiaallemme tekemäni paidat keskellä.

torstai 12. elokuuta 2010

Ystävien vauvalle

...valmistui kierrätyskankaasta villavaippahousut.








Tämän logon leikkasin irti paidan rinnuksesta ja istutin kiinni pöksyihin eteen.



Molempiin villiksiin jätin vyötärölle aukon kuminauhaan varten, joka näkyy ed kuvassa.


Molemmissa siis materiaalina vanha, 100% villaa oleva neulepaita, jonka pyöräytin pesukoneessa ihan tavallisella pesuohjelmalla ja villanpesuaineella. Mukavasti paidat kutistuivat, mutta eivät kuitenkaan menettäneet joustoaan, vaan tulivat vähän "paksumman" oloisiksi. Lopuksi saivat valmiina vielä lanoliinikylvyt, että olisivat pitävät. Tein vastaavalla tavalla aikaisemmin oman pojan villikset, ja käytössä ovat kyllä olleet huippuhyvät ja melkeinpä pomminvarmat ;)




Kiirettä, kiirettä :)

Kesä on menossa hurjaa vauhtia ohi, ja mennessään se tuo paljon uutta muutosta. Pieniä juttuja olen ehtinyt tekemään, mutta niitäkään en ole ehtinyt päivittämään, mutta nyt...




Operaatio värinvaihto...

Yllä kuva vanhasta takistani, jota uudistin mustalla pesukonevärjäyksen värillä! Harmi, etten ottanut kuvaa ennen värjäämistä, koska ero oli melkoinen! Takki on ostettu pari vuotta sitten kirppikseltä ja se oli tuon tikkauksen värinen. Nyt se oli kylläkin jo haalistunut ja auringonpolttama. Mutta sain siitä vielä ihan uudenkarhean näköisen ;)

Ja kun vauhtiin pääsin, niin lasten vaatteita kokeilin värjätä myös :)Seuraavat olivat sellaisia, jotka olisin laittanut kierrätyskeskukselle jo, paitakin kun jo oli niin haalistunut. Mutta päätin kokeilla.


Tässä ehkä vuoden reippaassa käytössä ollut paita. Paita oli turkoosi, mutta turkoosi väri jo kovasti haalistunut. Laitoin mustan värin kanssa koneeseen, kuten seuraavatkin... Ja lopputulos oli kyllä melkeinpä kivempi, kuin alkuperäinenkään on ollut uutena...




Tässä vielä näkyy langan väri (joka on polyesteriä, eikä värjäydy), jonka värinen myös koko paita oli uutena.



Tässä vielä lappuhaalarishortsit, jotka kokivat muodonmuutoksen. Nämä olivat menossa käyttöön jo kolmannelle veljekselle, mutta olin kyllästynyt niiden sammaleenvihreään väriin. Väristä tuli nyt mukavan tummanharmaa, sammaleenvärisellä tikkauksella.


lauantai 12. kesäkuuta 2010

Leikkimökkiin uutta

Pikkupojat innostuivat leikkimökissä leikkimisestä, ja yhdessä tuunasimme mökin talviunilta. Pientä viilausta vain, sillä luultavimmin syksyllä siellä alkaa leikkiä jo uudet lapset, meidän muuttaessa :)


Uudet verhot kierrätyskankaasta





Toinen ikkuna :)



Yläkulmasta...



Ja tuunauksesta vielä sen verran, että mökki sai oikeastaan vain verhot ja "uuden" maton. Muuten vain putsasimme ja pesimme, mutta ihan uuden ilmeen sai mökki :) Siellähän voisi vaikka huomenna pitää lasten kanssa mehukekkerit ;)